Satu kertoo kuinka hän kiinnostui ravintovalmentamisesta ja kasvissyönnistä.

Olen ravitsemuksen parissa työskentelevä, hieman alle kolmekymppinen nainen Turusta. Olen juuri ryhtynyt yksityis-yrittäjäksi  ja tarkoitus on aluksi päivätyön ohella kasvattaa asiakaskuntaa ja kerryttää kokemusta alalta.

Päivätyötä teen markkinoinnin ja asiakaspalvelun parissa kansainvälisessä urheiluväline- ja vaatefirmassa. Koulutustaustaa löytyy kauneudenhoitoalan puolelta, ja työkokemusta asiakaspalvelun ja markkinoinnin parissa kertynyt lähemmäs 10 vuotta.

Paljon on vuosiin mahtunut erilaisia kokemuksia ja työmahdollisuuksia, mutta vuosien varrella ravitsemuksesta on kuitenkin kasvanut itselleni se ykkösasia, jonka loputtomassa infoviidakossa on erityisen mielenkiintoista tarpoa.

Väliotsikko

Olen aina ollut spontaani ja avoin kaikelle uudelle, ja päämäärätietoisuudesta ja helposti innostuvasta luonteesta on ollut aina hyötyä. Teini-iän syömisvaikeudet selätettyäni aloin kiinnostua urheilusta ja sitä kautta myös oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Harrastin monta vuotta aktiivisesti kestävyysjuoksua, mutta ravitsemuspuoli sakkasi pahasti. Lopputuloksena oli kropan täydellinen jumiutuminen. Myöhemmin kiinnostuin kuntosalilla käymisestä ja vuosien kuluessa ymmärsin ravinnon tärkeyden jaksamisen kannalta.

Väliotsikko

Ruonlaitto ei ole koskaan ollut intresseissäni se kaikista suurin, ja koin ruoanlaittoa kohtaan jopa jonkinlaista ällötystä. Ruokaa tehdessänien koskaan suostunut koskemaan raakaan lihaan ja punainen liha jäi aina ruokavalintojeni ulkopuolelle.

Muutama vuosi sitten olin henkisesti jonkinlaisessa jumitilanteessa itseni kanssa. Tuntui vahvasti siltä, että jotain puuttui ja jokin ei vain täsmää. Törmäsin sattumalta blogimaailman kautta ekologisuutta – tarkemmin ihmisten vedenkulutusta – koskevaan artikkeliin, jossa kerrottiin, miten paljon eläintuotanto kuluttaa luonnonvaroja. Siltä istumalta lähdin selvittämään asiaa lisää ja päivän päätteeksi pään tyynyyn painaessani tiesin, että jotain on tehtävä.

Otin selvää kasvissyönnistä, eettisistä asioista, ekologisista näkökulmista ja terveydellisistä hyödyistä. Pallottelin mielessäni vegetaristiksi siirtymistä – vain hylätäkseni ajatuksen heti ja tajutakseni, että ainoa mahdollisuus on siirtyä vegaaniseen ruokavalioon ja elämäntyyliin. Sekasyöjästä vegetaristiksi siirtyminen on hieno juttu, mutta tiesin jo niin paljon, että kohdallani vegaanius oli ainoa oikea ratkaisu.

Väliotsikko

Monelle suosittelen vegaaniuteen siirtymistä pikkuhiljaa, mutta itselleni muutos oli lähinnä yhden nukutun yön jälkeen selvä. Vegaaniutta on takana nyt melkein parin vuoden verran ja voin käsi sydämellä todeta sen olleen paras ratkaisu, jonka olen koskaan tehnyt. Minun matkani on ollut todella helppo ja täynnä onnistumisia.

Pistin pystyyn blogin ja aloin kirjoittamaan ajatuksiani vegaaniuteen, ravitsemukseen ja hyvään oloon liittyen. Kirjoittamisesta olen saanut inspiraatiota ja yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat kiittäneet informaation ja inspiraation jakamisesta. Tämä lämmittää mieltä aina, sillä blogin tarkoituksena on tarjota informatiivista, joskin välillä vähän ravistelevaakin sisältöä ihmisille.

Ymmärsin myös tietoa etsiessäni ja itse aiheita opiskellessani, että haluan kouluttautua ravitsemuksen parissa.

YHTEYSTIEDOT

Humalistonkatu 1, 20100 Turku

044 2190175

MEIDÄT LÖYTÄÄ

MEIDÄN ARVOT

Kokonaisvaltainen hyvinvointi syntyy terveellisen ravitsemuksen lisäksi

Psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Selkeät elämän arvot ovat osa hyvinvointia, sillä ne kertovat paljon siitä mitä haluamme ja mikä meille on tärkeää.

 Energisyys – muodostuu terveellisistä valinnoista ja tasapainosta liikunnan ja ravitsemuksen välillä.

Hyvyys – Halu auttaa ja opettaa, valintojen seuraukset itseni lisäksi muihin ihmisiin ja ympäristöön.

Ymmärrys – Kyky nähdä asiat laaja-alaisemmin ja kyky asettua toisen ihmisen asemaan.

Positiivisuus – kyky nähdä kaikessa jotain hyvää

Rohkeus – Luottamus elämään ja itseen

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT

Ole yhteydessä

Rohkeutta on päätös tavoitella unelmia.

OTA YHTEYTTÄ